Ajankohtaista
2023 Gallerie Toolbox, Berliini
Upcoming
2023 Gallerie Toolbox, Berlin
Hämärien surujen päiväkirja (2020-2021)
Hämärien surujen päiväkirja- teoskokonaisuus kuvaa kasvoja, rikottuja, häivytettyjä ja vaikeasti hahmotettavia. Tämä Rituaalisarjaksi nimeämäni kasvosarja hakee kontrastiaan hylättyjä päiväkotisänkyjä, huvipuistojen törmäilyautoja sekä pakkopaitoja teemoinaan käyttävästä aihemaailmasta. Kasvokuvia ja pakkopaita- tematiikkaa lukuunottamatta teosten lähtökohtina on käytetty Ukrainassa,Tsernobylin lähellä olevan, hylätyn ja autioituneen Prypjatin* kaupungin päiväkoti- ja huvipuisto- kuvastoa.
* Entisen Neuvostoliiton ja nykyisen Ukrainan alueella sijaitseva pikkukaupunki
Diary of Obscure Sorrows (2020–2021)
Diary of Obscure Sorrows is a series of paintings of faces that are broken, blurred and hard to make out. These works, which I have named Ritual Series, contrast thematically with motifs that include abandoned nursery beds, bumper cars from a funfair and straitjackets. With the exception of the faces and the straitjackets, most of the paintings on show take their motifs from a kindergarten and funfair in the deserted town of Pripyat* near Chernobyl, Ukraine.
*A small town in the territory of the former Soviet Union and present-day Ukraine
Sijoiltaan (2019-2020 )
Teossarjassa käsittellään suomalaista sodanajan pakolaisuutta ja sen jättämiä jälkiä. Maalausarjan teokset perustuvat neljän, lapsena vuosina 1939 ja 1944 sotaa ja alueluovutuksia pakenemaan joutuneen; Sulon, Ainon, Rauhan ja Saulin henkilökohtaisiin syvähaastatteluihin ja kuvaamissessioihin. Näiden Suistamolta* lähtöisin olevien evakkojen selkiä kuvaavat maalaukset toteutettiin monitaidehankkeeksi yhdessä samassa tilassa koettavan muusikko-runoilija Kirsi Poutasen ääniteoksen ja runoinstalloinnin kanssa. Teoskokonaisuus oli osa suomalaista pakolaisuutta käsittelevää Sijoiltaan- näyttelyhanketta. Tässä tiedettä ja taidetta yhdistävässä projektissa olivat mukana Oulun yliopiston ReBel- tutkimusryhmä, Aalto yliopisto sekä joukko eri alojen taiteilijoita.
*paikkakunta Neuvostoliitolle luovutetussa Karjalassa
Displaced (2019–2020)
The series explores wartime refugeeism in Finland and the traumas it caused. The paintings are based on in-depth interviews and photo sessions with Sulo, Aino, Rauha and Sauli, all four of whom, as children, fled the war and territorial cession in 1939 or 1944. Paintings of the backs of these evacuees from Suistamo* were used to create a multi-disciplinary art project with a sound and poetry installation by musician-poet Kirsi Poutanen. The installation was part of the Displaced exhibition project that had Finnish refugees as its theme. Combining science and art, the project involved the ReBel research group from the University of Oulu, Aalto University, and artists from various fields.
*A locality in Karelia ceded to the Soviet Union
Iho-Skin (2017-2019)
Olen otsikoinut tämän teossarjan yleisotsikolla iho. Iho on suurin elimemme ja se määrittää konkreettisesti fyysiset ulkorajamme. Se välittää elämämme tärkeimpiä tapahtumia, aistii kosketuksen, paineen, kivun, lämmön ja kylmyyden. Iho heijastelee ikäämme, syntyperäämme ja kulttuurista identiteettiämme. Teossarjassa iho rinnastuu mekaanisesti suojaaviin elementteihin ja materiaaleihin kuten kaltereihin, leijonatorsoihin, pressuihin, kankaisiin, harsoihin ja muoveihin.
Iho-Skin (2017–2019)
The title I gave this series is Skin. Our skin is the largest organ we possess, and in a very concrete way it defines our external physical boundaries. It also conveys to us some of the most important sensations in our life: touch, pressure, pain, heat and cold. Skin also reflects our age, origin and cultural identity. In this series, parallels are drawn between skin and mechanically protective or isolating elements and materials such as iron bars, tarpaulins, fabrics, veils and plastic sheets, as well as with lions.
Very Little…Almost Nothing (2014-2016)
teossarja käsittelee inhimillisen ymmärryksen rajoja. Kysyn miten maailma on meissä, missä kohtaa minä loppuu ja maailma alkaa, missä ja mikä on ymmärrystä tavoittelevan subjektin alku ja loppu. Prosessia voisi kuvata peiliin katsomisena, peiliin joka on liian lähellä, jotta voisi havaita kokonaisuutta, erottaa yksityiskohtia, inhimillistä mittaa ja sen rajoja. Etäisyydet sekoittuvat toisiinsa ja ääriviivat liukenevat taustaansa. Tarkentumaton ja katkeileva kuva pakenee havaintoa
ja analyysia. Palaan lähtötilanteeseen, aloitan alusta ja jatkan kysymistä.
Very Little…Almost Nothing (2014–2016)
is a series that explores the boundaries of human understanding and seeks answers to impossible questions. It explores the being of the world in us: When does the self end and the world begin? Where and what are the beginning and end of a subject that one seeks to understand? The process could be likened to the act of gazing into a fractured mirror that is too close for one to grasp the whole or distinguishing detail, the human scale and its limits. Distances blend into one another and outlines merge into the background. The unfocused and fragmentary reflection escapes observation and analysis. I return to the beginning, start anew and continue to question.
Four Rooms (2011-2014)
Näytelykokonaisuuden tavoitteena on kuvata eräänlaista elämän allegoriaa. Korostan ajatusta nimeämällä gallerian neljä huonetta teemoittain; Inventors, Paper Houses, Ambassadors ja Angels. Samalla kun teoksissani esiintyvät figuurit muuttuvat torsomaimmiksi ja monumentaalisemmiksi, ihon naturalistisen kuvaamisen merkitys saa lisää painoarvoa. Maalauksieni aiheeksi ilmestyy myös uusi objektikategoria, erilaiset muovikalvot, joiden kylmät ja hengettömät draperiat kontrastoivat kuvaamieni kehon osien ja kehojen ihon kanssa
Four Rooms (2011–2014)
is an installation that depicts a kind of allegory of life. The idea is underlined by naming the four rooms of the gallery thematically: Inventors, Paper Houses, Ambassadors and Angels. As the human figures in my paintings become increasingly truncated and monumental, the naturalistic depiction of skin becomes all the more important. Here a new category of objects appears in my imagery: plastic membranes whose cold and lifeless draping contrast with the body parts and skin depicted in the pictures.
Heartbeat Listeners (2008-2010)
pohtii ihmistä ja ihmisyyttä, sekä muotona että sisältönä. Teoksissa arkkityyppinen poika- tai nuorukaisfiguuri menettää kehonosiaan ja syventää eksistentiaalista matkaansa. Liiketilat redusoidussa miljöössä pyrkivät heijastamaan kamppailua oman hauraan subjektiviteetin ja häikäilemättömän individualistisen, inhimillisyyttä ja katoavaisuutta pakenevan pinnallisen ja utilitaristisen ihmiskuvan rajapinnalla.
Heartbeat Listeners (2008-2010)
investigates humanity and the individual as both form and content. In the pictures, an archetypal boy or youth loses parts of his body and deepens his existential journey. The trajectories of motion taking place in a stark space seek to express a struggle on the interface between one’s own, fragile subjectivity and a superficial, utilitarian conception of humanity that is unscrupulously individualistic and flees from humane values and transience.
Isä-poika-pyhä-henki (2007)
( yhteisnäyttely Tommi Toijan ja Anssi Törrösen kanssa )
Reflections- maalaussarja jatkaa mustavalkoista Poika- teemaa. Aiempien teoksieni poikahahmo saa tässä seurakseen toisen figuurin. Teossarjani pyrkii herättämään kysymyksen onko tässä teosten kuvaamassa poikien loputtomassa, eksistentialistisessa painissa kyseessä itsereflektio vai vihjaako se sittenkin toiseuden problematiikkaan?
Valokuvasarjassa Brown Waters palaan taas lapsuuteni joelle, joka oli minulle se erityinen, alituisesti muuttuva ja loputtomasti virtaava leikkieni miljöö ja varhaisen individuaation instrumentti.
Father-son-holy-ghost (2007)
( joint exhibition with Tommi Toija and Anssi Törrönen )
The Reflections series takes up the black and white Boy theme. The boy seen in the earlier works is now joined by another figure. The series raises the question whether the boys’ endless existential struggle is in fact self-reflection or whether it ultimately alludes to problems of otherness.
In the photographic series Brown Waters, I revisit once more the river of my childhood, that unique, constantly changing and forever-flowing scene of my play – an instrument of early individuation.
Mustavalkoinen metafora (2006)
( Yhteisnäyttely Ulla Jokisalon, Marja Kanervon ja Mika Karhun kanssa )
teoskokonaisuuteni avaa mustavalkoisuutta ajattelua sekä materiaalin, maalaustekniikan että liikkeen näkökulmasta.
216 palaa saippuaa- teksti- installaatio purkaa saippuaan liitettyjä kotoisia, turvallisia ja positiivisia mielikuvia Raamatun korinttolaiskirjeestä poimittua lausetta toistaen. Tämä kristillinen lähimmäisen rakkauden ylistyksenä tunnettu lause saippuakirjaimin kirjoitettuna luuppina viestii sanojen ja tekojen välisestä epäsuhdasta, saippuamaisesta epäluotettavuudesta ja kaiken likaiseksi mielletyn torjumisesta. Äärimmillään ja kanssaihmisiin sovellettuna tämä likaisen aineksen poissulkeminen näyttäytyy kansallissosialistien rotupurismin eri muodoissa.
Poika- maalaussarja käsittelee mustavalkoisuutta tavalla joka yhdistää sisällön ja maalaustekniset ratkaisut. Maalauksien toteutustapa on sovellus renessanssin grisaille- tekniikasta, jossa valkoiselle pohjalle rakennetulle kuultavalle maaväri-imprimituurille rakennetaan syvyysilluusio tummin kuultavin laseerauksin. Valo taas nostetaan taas esiin puolipeittävin ja peittävin valkoisin värikerroksin. Maalausten lämminsävyinen, tumma syvyys mahdollistuu paitsi lämpimän maavärin myös alimmaisena olevan valkoisen ansiosta, ja näin valo ja pimeys, valkoinen ja musta kietoutuvat toisiinsa
Moniosainen Kinesis- valokuvateos on luuppi jossa poika tekee kuperkeikan. Keikkailijan päässä havainnot sulautuvat toisiinsa; se mikä hetki sitten oli toiminnan suorittajan edessä, muuttuu havainnoksi maasta. Tulosuunta vilahtaa ohi muuttuen saman tien yläpuoleksi ja sitten edelleen näkymäksi menosuunnasta ja niin edelleen.
Black-and-White Metaphor (2006)
( joint exhibition with Ulla Jokisalo, Marja Kanervo and Mika Karhu )
is an installation that examines extremist ideas from the perspectives of material, technique and motion.
216 Pieces of Soap is a textual installation that investigates the cosy, safe, positive associations with soap through the device of repeating a sentence from First Corinthians. Written as a loop made up of soap letters, the famous sentence – the Christian paean to love – speaks about the discrepancy between words and action, about soaplike unreliability and suppression of all things impure. Taken to its extreme and applied to other people, such rejection of filth is apparent in the many forms of racial purity in national socialism.
Boy is a series of paintings that studies monochromaticity in a way that merges content with technique. The technique is an adaptation of grisaille, a Renaissance method for creating an illusion of depth by using dark, translucent glazes applied onto an imprimatura of earth pigments on white ground. Highlights are created using opaque or semi-opaque layers of white. The warm tones and dark depth in the paintings are a result not only of the warmth of the earth pigments but also of the white base layer, intertwining light with dark, white with black.
The multi-part photographic Kinesis is a film loop of a boy doing a forward roll. In the boy’s mind, perceptions blend into one another; what a moment ago was in front becomes a view of the ground. Then a backward view flies past, becoming an upward view, and then the forward view again, and so on.
Jokipoikia (2002-2004)
on syväsukellus surun, läsnä- ja poissaolon problematiikkaan. Jokapoikien maailmaa
voisi kuvata jonkinlaiseksi painovoiman tunteen, maan ja maatuntuman kadottamisen tilaksi, tilaksi jossa suunnat tuntuvat hämärtyvän. Maalausteni ja valokuvainstallaationi etäisinä alkukuvina toimivat muistikuvat, jotka liittyvät lapsuuteni tunnekokemuksiin perhepiirissä tapahtuneen kuoleman johdosta.
Riverboys (2002–2004)
is a deep dive into the themes of grief, presence and absence. The world of Riverboys could be described as a state of being where directions become obscured and where the sense of gravity – of the ground and contact with it – are lost. The paintings and the photographic installation are based on distant proto-images: memories associated with childhood experiences of emotions arising from a death in the family.
Tutkimusprojektit
Caravaggion värien jäljillä –
Michelangelo Merisi da Caravaggion tuhoutuneen, Pyhä Matteus ja enkeli- alttarimaalauksen uudelleen maalaaminen (2003-2008)
Tässä maailman laajuisesti ainutlaatuisessa, tutkimuksellisessa hankkeessa toteutin rekonstruktion Caravaggion vuonna 1602 Rooman ranskalaiseen kirkkoon maalaamasta, taiteilijan ensimmäisestä Matteus ja enkeli- versiosta joka tuhoutui Berliinin pommituksissa 1945. Rekonstruktioprojektissa hyödynnettiin sekä kirjallista arkistoaineistoa että olemassa olevaa mustavalkoista kuvamateriaalia. Hanke toteutettiin useassa maassa kansainvälisten asiantuntijoiden ja taidehistoroitsijoiden konsultaatioiden myötävaikutuksella. Projekti käynnistyi 2003 ja toisinto sai lopullisen muotonsa vuonna 2008 jolloin hanke esiteltiin ensimmäisen kerran Valtion taidemuseossa Helsingissä. Kaksi vuotta myöhemmin rekonstruktiohanke oli esillä Berliinissä St Matthäus kirkossa Gemäldegalerien Caravaggion 400-vuotisjuhlanäyttelyn yhteydessä. Hanke toteutettiin yhteistyössä Gemäldegalerien kanssa. Projekti on sittemmin esitelty myös Inseguendo i colori di Caravaggio- nimisenä tutkimuksellisena näyttelyhankkeena Suomen Rooman- instituutissa, Italiassa vuosina 2016 ja 2017.
Viimeksi rekonstruktio oli esillä Nulla é perduto- näyttelyssä Illegiossa, Italiassa 2019
Research Projects
Discovering Caravaggio’s Colours –
Antero Kahila’s reconstruction of the destroyed St Matthew and the Angel (2003–2008)
In this project, the artist painted a reconstruction of Caravaggio’s work in the original size as accurately and painstakingly as possible and in a style that remained faithful to the great master’s vivid technique. The project began in 2003 and has awakened interest both in Finland and abroad, as borne out by the group of highly acclaimed international experts consulted by the artist. The reconstruction project was presented in the Finnish National Gallery in Helsinki (2008) and two years later (2011) in St Matthäus-Kirche in Berlin, where it was a cooperative project with the Gemäldegaleria and the Stiftung St Matthäus. The project was subsequently presented as a research exhibition under the title Inseguendo i colori di Caravaggio at the Finnish Institute in Rome in 2016 and 2017.
The reconstruction was last displayed at the Nulla é perduto exhibition in Illegio, Italy 2019